Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 28. helmikuuta 2012

IsaDora Forest

Löysin IsaDoran Forest- lakan Prismasta -50% tarralla enkä tohtinut sitä sinne kaupan hyllylle jättää. Lakka kuuluu IsaDoran viime syksyn kokoelmaan. Lakka on syvän vihreä kultaisella shimmerillä. Lakka levittyi hyvin ja olenkin alkanut hieman jopa pitämään tuosta leveämmästä siveltimestä. Kerroksia lakattu kaksi.



Jostain blogista bongasin ihanat kynnet jotka oli tehty kynsiteipeillä. Tottakai mun oli pakko apinoida ja kokeilla itsekin. Siis noiden teippejen kanssa on ihan tuska räveltää!! Kynsiteippailu vaatii paljon aikaa ja pitkää hermoa, mutta sainpahan toteutettua ihan näyttävät kynnet.
Vaikkakin lakassa itsessään on paljon kultaista shimmeriä valitsin kynsiteipiksi hopeisen.






Ehkei tää lakka ole kuitenkaan ihan alkavan kevään lakka vaan ihan juuri syksyyn ja joulunaikaan sopivampi. Kivan värinen se on kuitenkin!

maanantai 27. helmikuuta 2012

Flormar U05 ja epäonnistuneet dotting tool-kukat!

Tarjouslatoon oli tullut lisää Flormareita ja bongasin sieltä kolme minulle uutta lakkaa.

Ekana niistä kynsille pääsi U05 joka on upea shimmerinen pinkki. Sonne sanoi tätä jopa duochromeksi. Kaksi kerrosta riitti hyvään peittävyyteen ja kuivumisaika lakallla oli minusta suhteellisen hyvä.



Koska olin laiska tein epäonniostuneet dotting tool kukkaset  kynnen päihin ja lisäsin strassit.




- Depend Ridgefiller
- Flormar U05
- Sally Hansen Insta Dri
- Golden Rose nail art-lakka
- Flormar kirkaslakka
- strassit sekä dotting tool

Isommat pojat lähtivät eilen päivällä äidilleen ja mun pienet apinat sain pitää kotona tähän aamuun asti. Pojat menivät päiväkodista sitten isälleen. Koti on taas hiljainen ja tyhjä :( Eetu 2vee sanoi mulle kun voivottelin pojille ikävää että " soitan sinulle äiti ehkä kuitenkin" <3
Mulla on töiden alkuun enää kaksi viikkoa!! Jänskättää, mutta hyvällä tavalla. Odotukset ovat korkealla!!

Hei, mä pääsin My Dream Nails- blogin lakkauskilpailun finaaliin!! Käykäähän äänestämässä omaa suosikkianne täällä ohjeet äänestykseen!

Ja ja ja...muistakaa tämän blogin ensimmäinen arvonta! TÄÄLTÄ mukaan!!

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Isadora Icy Lilac

Lyhyestä virsi kaunis. Alla Isadoran kevät kokoelmaan kuuluva Icy Lilac, joka on vaalean violetti pienellä sinertävällä shimmerillä. Kolme kerrosta vaati tasaiseen tulokseen.




Leimailut Konadin laatasta m57 Color Clubin Pucci-licious:lla. Päälle kerros Flormarin U28:a.



Muistakaa ARVONTA jonne pääset TÄÄLTÄ!

perjantai 24. helmikuuta 2012

Nails DONE! - blogin ensimmäinen arvonta!

Lupasin laittaa blogini ensimmäisen arvonnan pystyyn kun 20 lukijaa on täyttynyt!

Tässä palkinto!


- 3kpl Wild & Mild kynsilakkaa: 69 Silver Shower, 945 CU Soon, 24 Texas Girl
- Flormar Miracle Shine U11
- Depend kynsilakka nro 058
- neljä arkkia water decalseja sekä yksi arkki kynsitarroja
- neljä kynsiteippiä: punainen, violetti, kulta sekä vihreä
- tyhjä koristehyrrä
- 10kpl erilaisia fimotankoja

Arvonnan säännöt: 


- sinun tulee olla blogini julkinen lukija google- käyttäjäraadin kautta. Liity siis nyt lukijakseni ja osallistu arvontaan!
- postitan palkinnon ainoastaan Suomeen
- arvonta alkaa NYT ja päättyy tiistaina 20.03.2012 klo 23.59. Ilmoitan arvonnan voittajan keskiviikkona 21.03.2012
- osallistuakseni arvontaan kommentoi tähän postauksen kertomalla nimimerkkisi (= nimi jolla luet blogiani google-käyttäjäraadin kautta) sekä toimiva sähköpostiosoitteesi
- mainitse kommentissa mahdollisista lisäarvoista!

Lisäarvat: 


- yhden lisäarvan saat jos olit jo ennen tätä arvontaa julkinen lukijani google-käyttäjäraadin kautta
- toisen lisäarvan saat mainostamalla arvontaani blogissasi. Tee mainostuksesta kokonaan oma postaus blogiisi ja laita linkki blogiini. Kuvana voit käyttää arvonnan palkintokuvaa. Laita kommenttiin mukaan linkki postaukseen, jotta löydän sen ja tiedän, että sinulla on oikeus näihin lisäarpoihin.


Arvonnan suoritan random.org:lla. Voittajalla on viikko aikaa ilmoittautua. 


ONNEA ARVONTAAN!!



torstai 23. helmikuuta 2012

Romantic!

Hei, hienoa! Nyt on jo 20 lukijaa google käyttäjäraadin kautta! Tervetuloa kaikille uusille. Nyt voinkin sitten laittaa blogin ensimmäistä arvontaa pystyyn!

Mä ostin taas tän Delia no.1: sen lakan aivan jonkun muun värisenä kuin mille se kynnellä osoittautuikin. Tää on tosi jännän värinen, semmonen shamppanjan värinen. Kuitenkin se hohtaa vaaleana violettina ja vahvana valeana kultana. Eli tääkin on sitten duochrome. Lakan numero on 19.
Lakkasin kaksi kerrosta vaikkakin yksi olisi riittänyt. Kaksi kerrosta antoi saman lopputuloksen kuin yksi kerros.


Koristelut tein Flormarin hopeisella graffiti-lakalla sekä Wild & Mildin ihanilla kankaisilla 3D- tarroilla. Tarroissa oli tosi huono liimapinta, mutta ne on kuitenniin niiiiiin söpöjä!!





Tässä kuvassa näkyy toi kullertavuus... vai miten sitä sanotaan? :)


- Depend ridgefiller
- Delia no.1 nro 19
- Flormar hopeinen graffitilakka
- Flormar väritönlakka
- Sally Hansen Insta Dri
- Wild & Mild 3D-tarrat

Mitäs tykkäätte? Musta näistä tuli aika herkät ja romanttiset!

Olkaahan hollilla arvonnan alkaessa!!

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

CG+CC

Tällaista tällä kertaa. Alla kaksi kerrosta China Glazen Second hand silkkiä, leimailut Color Clubin Foil me Oncella. Kuvio löytyy Konadin laatasta m60.





Sonnella oli vähän samanhenkiset kynnet blogissaan viime viikolla.

On jotenkin hurjan keväinen fiilis! Aamulla kun vein poikia päiväkotiin ja ajelin autoa huoltoon aurinko paistoi niin upeasti, tiet oli sulia ja plussa-asteita mittarissa. Ehkä se kevät sieltä tulee... kuukauden kahden päästä :)

maanantai 20. helmikuuta 2012

Sinistä vai violettia?

Tämän Delia no.1:sen lakan ostin kaupasta violettina, mutta nyt kun taas päivänvalossa väriä katselee, niin se onkin selvä sinivioletti duochrome- lakka.
Kynsillä se näytti täysin siniseltä kuitenkin. Kuten noissa seuraavissa kuvissakin. Lakka levittyi hyvin ja kaksi kerrosta peitti.




Jonkun blogista joskus luin että Dependin metallinhohtoiset lakat ois hyviä leimailuun. Niinpä päätin kokeilla ja totta, ainakin tämä mun käyttämä sininen Dependin 247 toimi aivan moitteettomasti. Kuvio on Konadin laatasta m60.

OMG! Aurinkooooooo!!!




- Delia no.1 nro 54
- Depend 247
- Konad top coat
- Konad m60

Nyt en saa katsettani irti näistä, tuli sen verran kivat kynnet!

Pojat tulivat taas eilen kotiin <3 Ovat meidän luona ens maanantaihin saakka! Meillä alkoi toissa viikolla Eetun kanssa kova pottatreeni ja ollaan edistytty siinä hienosti. Mun pienestäkin kasvaa iso niin nopeaan. Ei vaan pieniä ne molemmat ovat vielä pitkään.

Ja hei, meitsi sai sen duuni paikan jota hain!! Eli musta tulee lastenhoitaja päiväkotiin. Ehkä se vanhustenhoitokin kutsuu vielä myöhemmin... Vähän mä oon iloinen kun ekasta haastattelusta sain töitä! Kolme viikkoa kotoilua ja sitten neljän vuoden tauon jälkeen töihin! Oon niin odottanut tätä!

Ja hei #2... Pari lukijaa vielä lisää niin laitetaan blogin ensimmäinen arvonta pystyyn!!




sunnuntai 19. helmikuuta 2012

My Dream Nails- blogissa 1- vuotis synttäriarvonta!

Käykäähän osallistumassa! Hieno palkinto, osallistumisaikaa perjantaihin 24.helmikuuta klo 18.00 saakka!! Osallistumaan pääset täältä!!

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Shooting Stars!

Mitäs näistä nyt sanois. Kynnet liukuvärjätty kolmella eli lakalla. Pohjimmaisena Viva la Diva numero 128, välissä kerros MNY:n 657aa ja päällimmäisenä ihanaa GOSHin Oceania. Tuo 657 on enemmän siniseen taittava ja Ocean vihreään, mutta aika kiva liukuvärjäys näistä tuli aikaan.
Länttäsin muutamat tähtipaljetit, keltaista ja pinkkiä. Sit vielä hopeisella nail art linerilla viivat perään. Ihan kivan pirtsakat kynnet näistä tuli :)






- Depend ridgefiller
- Viva la Diva 128
- MNY 657
- GOSH Ocean
- hopeinen nail art liner
- Sally Hansen Insta Dri
- Flormar kirkaslakka
- tähtipaljetit
- dotting tool

HEI! Kuhan 20 lukijaa bloggerin kautta tulee täyteen niin pistän pystyyn sen mainitsemani arvonnan! Hopi hopi liittymään lukijaksi!!

tiistai 14. helmikuuta 2012

YSTÄVÄNPÄIVÄ!


Ihanaa Ystävänpäivää kaikille!

Aamulla herätessäni selasin läpi kaikki uudet blogipäivitykset. Huomasin että SanNailsin Sannu oli tehnyt samalla idealla ystävänpäiväkynnet kuin minäkin! Sannu oli saanut idean tästä blogista joka oli saanut idean tästä tutoriaalista aivan kuten minäkin, hih!

No anyways, pohdin pitkään viitsinkö julkaistakkaan sitten omia kynsiäni, koska Sannun kynnet näyttävät miljoona kertaa paremmilta kuin omat räpellykseni. Päätin kuitenkin näyttää teille nää mun failit. Ottakaa huomioon että kynnet oli mun ihan ensimmäinen akryylimaalikokeilu... ja sivellin oli aivan liian huono näin tarkkaan työskentelyyn. Ehkä dotting tool olisi ollut parempi...

Alle lakkasin kaksi kerrosta Color Clubin Ultra astralia. Tää Ultra astral on jo paljon enemmän mun värinen kuin You got soul-ar! Ihana siis. Jotenkin mulla tulee mieleen tästä lakasta ne glitter sandwich- lakkaukset kun  glitterit jäävät jotenkin tonne lakan alle.

Kuva on otettu aamuhämärässä ulkona. Oikeasti Ultra astral on paljon kirkkaampi pinkki kuin kuva antaa olettaa
TADAA!!




Voi OMG! Onks nää monijalkaisia päättömiä lampaita vai mitä :))) Ja etusormen maalitkin levis kun vetäsin kerroksen kirkasta lakkaa päälle.

Näillä mennään sanoi Matti Virmanen!

maanantai 13. helmikuuta 2012

Color Club- Foil me once

Seuraava lakka tuskin sen enempää esittelyjä kaipaa. Foil me once kuuluu Color Clubin Foiled- kokoelmaan, joka on julkaistu syksyllä 2011. FMO on lilaan taittava pinkki ihanuus. Kaksi kerrosta riitti peittämään ja kuivumis aika oli suht nopea.



Mustalla nail art- lakalla tein tipit, jotka ei niin kauhean symmetriset ole... Lisäsin vielä koristeeksi mustat strassit.



Näistä Foiled- kokoelman lakoista huolisin itselleni myös Antiguatedin, Hot like lavan sekä Lumin- Icentin.

lauantai 11. helmikuuta 2012

Color Club- You got soul- ar

Testissä Minnan kynsilakkakirppikseltä ostettu Color Clubin You got soul- ar, joka on oranssi neon cremelakka glitterillä joka kuivui mataksi. Päälle vetäsin Sally Hansenin Insta Drin joka antoi kynsille kauniin kiillon.



Ihana lakka! Mutta ei yhtään mun värinen :( Ehkä just sopiva kesävarpaille tai liukuvärjäykseen, mutta yksinään ei yhtään mulle sopiva. Damn!

Kuten glitterlakat yleensäkin niin tää lakka vaatii kyllä poistamisen foliotekniikalla.

Ugh! Olen puhunut.

perjantai 10. helmikuuta 2012

WawawwawawwaaWoooom!

Teki mieli tehdä kynsille jotain yksinkertaista, mutta upeaa. Toteutin pitkään mielessä olleen liukuvärjäyksen H&M:n ihanalla Wawawoomilla sekä Flormarin miracle shine U11- lakalla.
Kynsille iskin jonoon Cesarsshopista saatuja kultaisia strasseja.







- Depend ridgefiller
- H&M wawawoom
- Flormar U11
- Sally Hansen Insta Dri
- Flormar väritönlakka strassien kiinnitykseen

Mukavaa viikonloppua!!

torstai 9. helmikuuta 2012

IsaDora Bonbon Mint

Tää on taas rakkautta! Vaalea mintunvihreä helmiäislakka! Lakka kuuluu IsaDoran viime kevään kokoelmaan, mutta tänäkin keväänä pastellisävyt ovat IN!
Lakassa oli todella hyvä levittyvyys ja yksi paksuhko kerros olisi riittänyt peittämään. Lakkasin kuitenkin kaksi kerrosta. Miinusta tuosta leveästä sudista. Minen vaan tykkää siitä kapeiden kynsieni kanssa.


Lakkasin vinosti kynnelle Flormarin Graffiti nails lakkaa G11.



Näistä tuli simppelit, mutta ah niin ihanat!!


- IsaDora Bonbon mint 627
- Flormar Graffiti nails G11

Ihanaa päivää kaikille, täällä Helsingissä on ainakin upea aurinkoinen päivä!